Fincycling ja Puolan Grudziadz 27.4-4.5
Vietin viikon nuorten suomalaisten tulevaisuuden lupausten kanssa Puolan kansainvälisissä kisoissa. Halusin kokea tuon kilpailumatkan kokonaisuudessaan, joka sisälsi laivamatkan Helsinki-Tallinna ja automatkan yhteensä n.1000km Tallinna-Grudziadz. Sama toisinpäin kisojen jälkeen. Reissu sinäänsä oli minulle kokemus, mutta toivon että minusta oli myös muulle ryhmälle hyötyä. Yhdet kädet lisää huoltamassa. Toivottavasti pojille oli arvokas asia, että saivat pitkän linjan ammattiurheilijan matkaansa jolla ura on vielä käynnissä, olkoonkin laji hiukan eri kuin heillä. Jos pystyin omalla tavallani poikia henkisesti tukemaan niin sen varmasti tein ja toivottavasti voin tehdä sitä jatkossa jollan tavalla.
Aloitimme reissun maanantai-iltana Helsingistä. Joskin olin jo aamulla ollut pakkaamassa pakettiautoamme. Paljon tavaraa lähti reissuun mukaan ja pyöriäkin taisi olla yhteensä yhdeksän, joista yksi oli omani. Poikia piti lähteä reissuun kuusi, mutta lopulta mukaan lähti vain neljä kaveria: Erik Relanto, Jaakko Hänninen, Simo Terävä ja Aku Keloneva. Saimme onneksi Virosta vielä yhden vahvistuksen Otto Stalden. Virolaisen liittyminen mukaan kuitenkin muutti Puolan kisaviikon ajaksi tiimin nimeksi Finestcycling. Nimenmuutoksen ei annettu sen koommin häiritä, kuten ei myöskään sen, että lähdettiin muihin joukkueisiin nähden yhden miehen vajauksella.
Puolan Grudziadzissa odottikin aika karut olosuhteet. Tuntui, että koko paikka oli jämähtänyt vielä neuvosto-ajalle. Rakennukset olivat joka puolella vanhoja ja tiestökin korkeintaan välttävä. Kisankin etapeilla oli paljon huonoja pätkiä. Tuli mieleen jopa Suomen tiet 🙂 Itse majoitus olikin vähintäänkin eksoottinen. Majoitus tuli kilpailun järjestäjän toimesta ja sen kyllä huomasi ettei siihen oltu panostettu yhtään; neuvosto-ajan rakennus ilman alkeellisempiakaan remontteja. Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä kun pääsimme huoneisiimme. Silti ruokala itsessään veti pohjat: vanha kouluruokala tyyppinen ratkaisu jossa kärttyset mammat löi kauhalla muusia lautaselle. Ruoka sinäänsä oli ihan syötävää, kunhan ei katsonut sitä keittomamman kastikeämpäriä, missä hän oli aamulla pessyt jalkansa. Itselläni ei ollut raskas treenivaihe vielä menossa, joten energian saanti ei ollut niin tarkkaa, mutta jätkille olisin ehkä toivonut vähän enemmän ja parempaa ruokaa. Toisaalta kaikki kilpailijat söivät ja majoittuivat samassa paikassa, joten kilpailuetua ei kukaan saanut.
Monilla saattaa olla luulo että Finncyclingilla on rahaa millä mällätä. Asia on enemminkin päinvastoin. Jos verrataan Puolan kisan kilpakumppaneihin, niin monella oli tempokoneet joukkueajossa, kun meidän jätkät veti maantiepyörillä. Panostus oli eri tasolla monella maalla, koska rahaa oli toisella tapaa käytössä. Toisaalta nään sen myös hyvänä asiana, että meidän jätkät joutui vähän kovemmille. Sitä se elämä on välillä ja se koulii samalla vain eteenpäin. Ajamalla hyvin ja pääsemällä sitä kautta ammattilaiseksi, muuttuu olosuhteetkin paremmiksi. Se tuntuukin sitten entistä paremmalta sen jälkeen.
Etappien ajan istuin huoltoautossa sporttipäällikkömme, virolaisen pyöräilylegendan, Toomas Kirsipuun vieressä ja takana istui mekaanikkomme Pertti Linna. Elävä suomalainen pyöräilylegenda Mauno Uusivirta oli taasen kiinteässä huollossa kisan aikana. Tuolla johtoryhmällä mentiin ja oma ruutuni kisojen aikana oli lähinnä olla pois tieltä ja kuvata tapahtumia, jotta on materiaalia netin ja somen ihmeelliseen maailmaan. Mielestäni työnjako toimi hyvin. Mekaanikollemme ei tullut kertaakaan onneksi tarvetta poistua autosta kesken etapin. Välinerikoilta siis vältyttiin, joka oli tietenkin vain hyvä asia. Muita kommelluksia sitten toki jätkille sattuikin.
Pojat pärjäsivät kisoissa hyvin vaihtelevasti. Simo ja Aku, vuotta nuorempina, joutuivat jo kolmannen etapin jälkeen jättämään kilpailut kesken aikarajan tullessa vastaan. Kyyti oli tänä vuonna vielä liian kovaa, mutta arvokasta kokemusta tuli ja vain tuolla tavalla voi nähdä missä se kärki menee. Jaakolla oli paljon epäonnea ja toisen kaatumiseen jälkeen loukkaantuneena ajaminen oli sen verran hankalaa, että keskeytys tuli neljännellä etapilla. Jaakko kuitenkin osoitti olevansa kovassa kunnossa ja paremmalla tuurilla olisi taistellut hyvistä sijoituksista. Erik ja Otto ajoivat kaikki viisi etappia. Erikillä oli neljännellä etapilla jopa mahdollisuus etappivoittoon irtiotossa, mutta puolalaisen sählääminen kaatoi Erikin ja sen myötä mies valui pääjoukkoon takaisin. Erik oli joukkueen paras kokonaiskisan 37. sijallaan (200 osallistujaa) ja Oton 8. sija oli paras etappisijoitus joka irtosi kolmannella etapilla. Varmasti tuloksellisesti jätkillä jäi hiukan hampaan koloon. Enemmänkin olisi ollut otettavissa, mutta pyöräily on pienten marginaalien hommaa lyhyellä aikavälillä. Nyt on kuitenkin nähtävä metsä puilta ja kaikissa jätkissä on potentiaalia mennä isoihin ympyröihin kunhan jaksaa vain määrätietoisesti harjoitella. Seuraava ulkomaan kilpailukin on tässä kuussa Hollannissa. Siellä toivottavasti ryhmä paremmalla onnella varustettuna!
Näen Fincycling projektin lähes välttämättömänä, mikäli haluamme saada Suomeen uusia Veikkasia. Vain kisaamalla oman ikäisiä huippuja vastaan nähdään oma taso ja pystytään toimimaan sen mukaisesti. Kokemuksia kovista kilpailuista pitää saada jo nuorena, jotta on mahdollisuuksia menestyä myöhemmin huipputasolla.
Nautin reissusta todella paljon ja opin mielettömästi uusia asioita. Haluankin kiittää Juho Suikkaria, Marko Vauhkosta ja Kadri-Ann Ounapia mahdollisuudesta päästä reissuun mukaan. Kiitokset myös koko reissuryhmälle! Raskastakin oli, mutta silti pilke silmäkulmassa mentiin koko reissu kuten asiaan kuuluu.
Giro d’Italia (etapit 1-3)
Olen viimeiset 15 vuotta katsonut televisiosta Eurosportilta kaikki Tour de Francet. Sen lisäksi on tullut myös seurattua paljon Giro d’Italiaa, Vuelta Espanjaa, kevään klassikoita jne. Touriin seuraaminen on selkeästi keskittynyt ja kaikkia muita seurattu mahdollisuuksien mukaan. Olin katsomassa Tour de Francea paikan päällä vuonna 2011. Alpe d’Huezin nousulla ja seuraavan päivän aika-ajoa Grenoblessa. Tuo oli ikimuistoinen reissu. Suomen lippu kädessä mäessä odottamassa kestävyysurheilun kuninkaita. Mieletön tunnelma. Oikein urheilun suurta juhlaa…
Nyt minulle tuli kuitenkin mahdollisuus päästä seuraamaan Giro d’Italiaa huoltoautoon. Aika mieletöntä sanoisin. 15 vuotta sitten olisin voinut vain kuvitella pääseväni katsomaan grand tour kilpailuja huoltoautosta. Niin ne unelmat toteutuu…
Meidän IBD Cycling sai alkunsa minun ja Jussi Veikkasen ideoista. Jussi itse aloitti nyt seitsemännen Gironsa. Hänen kanssaan matkastani Italiaan oli jo aiemmin juteltu. Sain ison avun Jussin lisäksi IAM Cyclingin sporttipäälliköltä Kjell ”Kellu” Carlströmiltä. Ilman Jussin ja Kellun apua tuo reissu ei olisi onnistunut, joten suuri kiitos heille molemmille!
Pääsin Kellun kyydissä ensimmäisen etapin joukkueajon lähtöön. Tällä kertaa en ollut kisan aikana vielä autossa, mutta seurasin lähtöalueella joukkueiden lämmittelyjä. Nähtävää todella riitti. Alberto Contador oli selkeästi kiinnostavin kaveri, jonka huomasi Tinkoff-Saxon bussin lähellä olleesta ihmismäärästä. Välineitä näki läheltä myös todella paljon. Olo oli kuin pikkupojalla isossa karkkikaupassa. Kaikkeen olisi halunnut koskea ja kokeilla miltä tuntuu ajaa. Girossa on Touriin verrattuna se hyvä puoli, että ajajia lähelle pääsee kuka vain ennen etappia. Kuitenkin valmistautumisrauha ajajille pitää antaa ja bussin edustalle olikin yleensä kierretty lanka, jonka sisälle ei päässyt tallin ulkopuoliset. Aika moni ajaja antoi kuitenkin ottaa kuvia ja jakoivat nimmareitakin niitä hamuaville.
Sunnuntain toiselle etapille pääsin IAM Cyclingin ykköshuoltoautoon Kellun viereen. Olimme auto numero kuusi lauantaina hyvin menneen aika-ajon myötä, joten näin pääjoukon häntää jatkuvasti. Kellun vieressä oli mukava istua kun sain puhua suomea ja oppia samalla hirveästi asioita. Toki tuli niitä hetkiä kun oli parempi kuskin antaa keskittyä työhönsä ja jättää jauhamiset vähemmälle. Kellusta huomasi, että hänet on kuin tehty tuohon hommaan. Jos hän oli hyvä pyöräilijä, niin väittäisin, että hän on vielä parempi sporttipäällikkö. Analyyttinen ja rauhallinen. Sveitsiläistalli IAM Cyclingilla oli etapin lopussa isoja ongelmia, kun talli oli molemmissa isoissa kasoissa ottavana osapuolena. Sporttipäällikkö pysyi kuitenkin rauhallisena kuten kuuluukin. Turha häslääminen ja sählääminen tarttuu muihin ja pahentaa tilannetta entisestään. Tämä ei toki poista sitä etteikö tilanteisiin tulisi ripeästi reagoida. Kyllä siellä sai Kellukin juosta viemään uutta pyörää kuskeille kasan jälkeen, joten ihan pelkäksi istumiseksi homma ei mennyt. Kaikki tallin ajajat pääsivät kuitenkin onneksi lopulta jatkamaan kilpailua.
Maanantain selkeästi mäkisemmälle kolmannelle etapille pääsin Jussi Veikkasen edustaman ranskalaistallin FDJ:n kakkoshuoltoautoon. Aluksi mietin, että jaahas eihän tämä enää tunnu miltään eilisen jälkeen jolloin pääsin lähelle pääjoukkoa ja nyt olin auton kanssa letkan häntä päässä. Olimme auto numero 10 mutta, koska istuin tallin kakkosautossa, niin olimme todellisuudessa varmaan auto numero 40. Lopulta kuitenkin näin ja opin taas kaikenlaista. Paljoa puhetta ei minun osalta autossa ollut kun FDJ:n toinen sporttipäällikkö ei puhunut kuin kolme ja puoli sanaa englantia ja itseltäni ei ranska taipunut 🙂
Alkuetapissa oli isompi ryhmä irti jossa oli FDJ ajaja mukana. Meidän auto patistettiin huoltamaan irti olevaa Cedric Pineauta, joten näin pääjoukon kokonaan lähietäisyydeltä ajettuamme ohi. Tämän jälkeen kuitenkin jättäydyimme taakse jälleen ja lopulta seurasimme etapin loppuun pudonneen ryhmän takana. Etappi oli yhtä nousua ja laskua joskin todella rankat vuoret puuttuivat. Jussin flunssa oli vaatinut jälleen veronsa ja mies joutui jäämään tähän pudonneeseen ryhmään, vain hoitamaan itsensä aikarajassa maaliin. Itseni kannalta tilanne oli mielenkiintoinen sillä näin Jussia lähietäisyydeltä monta kertaa. Pari kertaa mies tuli huoltoautollekin asti moikkaamaan. Toki olisin toivonut miehelle parempaa menestystä. Toivotaan että kolmiviikkoisen Giron aikana olo paranee ja myöhemmillä etapeilla Jussikin äityy parempaan vireeseen.
Jussin kanssa oltiin samassa hotellissa toisen ja kolmannen etapin jälkeiset yöt, joten iltaisin ehdittiin vähän rupattelemaankin. Mietittiin vähän IBD Cycling hommia ja päätettiin yhdessä mm. osallistua kesäkuussa Vanajanlinnan Finntriathloniin 14.6. Silloin Jussikin vaihtaa hetkeksi Suomenmestarin ajopaitansa IBD Cyclingin väreihin 🙂
Ramu