Kun Pasi Vuori alkaa kertoa tarinaansa, on selvää, että tämän miehen elämässä yksi sana on toistunut vuosikymmenestä toiseen: kestävyys. Se on määrittänyt hänen lapsuuttaan, aikuisuuttaan, urheilu-uraansa, ja lopulta myös hänen suhdettaan ympärillään oleviin ihmisiin, ja ehkä kaikkein eniten itseensä.
Lapsuuden ladut: ”Olin varma, että isä oli väärässä”
Vuori kasvoi Salossa ja aloitti urheilun hyvin nuorena. Ensin lajiksi tuli yleisurheilu, pian rinnalle löytyi hiihto. Kova harjoittelu alkoi varhain ja se oli Pasille heti luontaista. Jo yhdeksänvuotiaana hän juoksi 1000 metriä huikeaan aikaan 3.15. Tuolloin Pasi ei vielä aavistanut, että tulos jää ikuiseksi ennätykseksi. Juokseminen jatkui aina 14-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen Pasi keskittyi vain hiihtoon.
”Isä sanoi, ettei yhdeksänvuotiaan tarvitse harjoitella joka päivä. Olin aivan varma, että hän on väärässä.”
Nuoren Pasin tavoite ei ollut olla ”ihan hyvä”, vaan maailman parasja maailman parhaaksi ei tulla lepäämällä. Yläasteikäisenä hän kirjasi äidinkielen tunnilla, ettei sijamuotoja ei tarvitse osata, kun on matkalla olympialaisiin.
Juniorivuodet: kun lahjakkuus jakautui epäreilusti
Pasi kävi koko hiihdon maajoukkuepolun nuorena läpi, ryhmästä toiseen. Juniorina hän vielä pärjäsi, kun jaksoi harjoitella enemmän kuin muut. Harjoittelukavereina oli muun muassa Vuorisen Tomi. Nykyisen maailmanhuipun Lauri Vuorisen isä. Kilpakavereina oli vuoden tai kaksi vanhemmat Mika Myllylä ja Jari Isometsä. Lopulta vastaan tuli armoton tasovertailu.
”Kun viivalla oli Myllylä ja Isometsä, niin kävi selväksi: pojat on paljon lahjakkaampia. Harjoittelulla sitä ei pystynyt paikkaamaan.”
”Realismi iski ennen kahdenkymmenen vuoden ikää ja tajusin, ettei mulla ole ominaisuuksia tulla maailman parhaaksi. Kone ei vaan ollut riittävän vahva.”
Kun maailman huipulle ei ollut mahdollisuuksia, Vuori lopetti, ei motivaatiopulaan, vaan siksi, että ainoa tavoite olla paras, ei ollut realistista.
”Jos ei ole paras, mitä järkeä on jatkaa?”
Vedonlyönti, joka muutti kaiken
Lopettamisen jälkeen Pasi hankki paljon voimaa ja kasvoi pikkuhiljaa satakiloiseksi (ei kuitenkaan pelkkää lihasta hänen mukaansa). Sitten työpaikalla tehtiin kohtalokas veto pomon kanssa, joka oli myös entinen aktiiviurheilija. Kumpi on kovempi hiihtämään, Pasi vai pomo? Pasi ajatteli voittavansa helposti, mutta toisin kävi. Häviöstä Pasi ei pitänyt, vaan otti uuden haasteen ja aloitti treenaamaan.
”Ajattelin, että tätä en enää uudestaan häviä.”
Eikä hävinnyt. Ja niin alkoi uusi aikakausi. Pitkänmatkanhiihto. Tasuri. Tuhansia kilometreja työtä. Kroppaan syntyi lihasmuisti, joka huusi ”ei”, ja Pasi, joka huusi ”kyllä”.
”Huomasin, että pitkällä matkalla hapenottokyky ei olekaan enää niin ratkaiseva. Lihaskestävyys sopi mulle paljon paremmin.”
Pikkuhiljaa Pasi alkoi osallistua Suomessa kisoihin, sijoitusten ollessa vaihtelevia. Harjoittelu kuitenkin maistui ja se alkoi väistämättä näkymään myös tuloksissa. Lomat ja vapaa-ajat käytettiin hiihtoon ja alkoi reissaaminen ulkomaille Ski Classic tapahtumiin. Tuolloin pitkänmatkanhiihto oli paljon pienempää kuin nykyisin, joka on täysin ammattilaistouhua tänä päivänä. Ulkomailla tapahtumat olivat kuitenkin jo tuolloin arvostettuja ja komeita, se antoi lisää kipinää harjoitteluun. Ja tulokset alkoivat seurata.
Vuori kilpaili Ski Classics -tapahtumissa 2000-luvun alkupuolella ympäri Eurooppaa lähes 15 vuotta. Ei ammattilaisena, mutta ammattimaisesti kaksi harjoitusta päivässä; ensimmäinen ennen työpäivää ja pääharjoitus työpäivän jälkeen. Vuosien myötä treenimäärät kasvoivat jopa 800–850 tuntiin vuodessa. Sijoitukset pyörivät tyypillisesti 30-70 väliltä. Mukana oli myös yksi jättionnistuminen: Top10 -sijoitus Tartto Maratonissa. Unohtumattomassa kelissä, jossa moni hyytyi 20 asteen pakkaseen.
”Silloinen huippuhiihtäjä Jens Arne Svartedal sanoi loppuvaiheessa kisaa, ettei pysty vetämään metriäkään ja pyysi asiaa vielä maalissakin anteeksi. Se tuntui hyvältä, koska kyseessä oli kuitenkin sprinttihiihdon maailmanmestari ja olympiamitalisti, kunnes hän tietenkin voitti mut loppukirissä.”
Ski Classics ja koomiset katastrofit
Pasin pitkän matkan uraan mahtuu paljon hienoja hetkiä, ja myös koomisia. Yksi huippumuisto on ensimmäinen osallistuminen Vasaloppet-kisaan.
”18 000 hiihtäjää ryhmittyneenä ja taivaalle nousee kolme helikopteria. Silloin tajusi, että ollaan ison äärellä.”
Pasin mielestäni hienoimmassa Ski Classic-kisasta Marcialongasta tulee mieleen kunnon slapstick-kohtaus:
”Marcialongassa hiihdetään ensin joenvartta ylöspäin ja tullaan toista puolta hieman alamäkeen takaisin. Olin hyvin mukana kisassa mutta kaaduin alamäessä ja menetin kärkiletkan. Vaikka yleensä pysyin kyllä suksilla hyvin pystyssä, toisin kun nykyään pyöräilyssä. Sitten samassa letkassa mukana ollut Jauhojärven Sami, ajoi mutkan pitkäksi ja päätyi suksilla jokeen. Sami könysi kivikkoa pitkin ylös, monot kastuneina sukset jalassa. Siinä me sitten yhdessä todettiin, että meidän kisa taisi olla tässä. Tultiin yhtä matkaa hiljakseen maaliin.”
Hiihdosta pyöräilyyn: sattumia ja polvivaivoja
Kyynärpäiden ja polvien ongelmat alkoivat rajoittaa hiihtoa. Jalkalenkeistä tuli mahdottomia, joten Vuori alkoi tehdä ne pyörällä, ja pyörä vei miestä.
Maastopyörällä hän ajoi kesäisin hiihtouria Keravan Keinukalliolla. 4-5 tuntia Pasi saattoi kiertää samaa 5 kilometrin lenkkiä. Lopulta maantiepyöräily vei mukanaan, kun Kaupin Mikko houkutteli Pasin mukaan IBD Cyclingin kimppalenkeille.
”En mä lajista mitään ymmärtänyt. Ajattelin, että jalalla tää hoituu… no ei se ihan niin mennyt.”
Mutta into tuli nopeasti ja oppia ajamiseen. Vuori päätyi tyyliinsä sopivaan rooliin: pääjoukon vetäjäksi.
”Ei mulla ole ainuttakaan ominaisuutta voittaa kisoja. Ei ole kirikykyä, ei minuutin eikä viiden minuutin tehoja. Mutta mä pystyn jyrsimään tasaisesti, ja siinä roolissa tykkään olla. Ja pystyn siinä roolissa auttamaan joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Siinä myös näkee aitiopaikalta kisan kulkua – tonne ne taas meni!”
Kohti Japania: Mastereiden MM-mitali tai ainakin hyvä tarina
Vaikka Pasi sanookin, että lopputuloksella ole itselle ei ole väliä, niin kyllä tavoitteita pitää aina olla. Se saa harjoittelemaan kovempaa. Mastersien MM-ajetaan ensi kesänä Japanissa ja sieltä tavoitteena on mitali.
”Hieman vielä mietityttää, miten se mitali Japanista kairataan. Ehkä käytän hallitsevan Suomen Mestari Johan Nordlundin oppeja – Minä itken ja minä poljen ja minä itken ja minä poljen, ja sitten minä katson taakse että onko siellä ketään. Jos ei ole ja se on hyvä. Se on varmaan se strategia, millä siellä lähdetään mitalia metsästämään.”
Urheilu – elämäntapa
Pasi Vuori on yhdistelmä tinkimätöntä treenaajaa, suomalaista sitkeyttä ja huumoria, IBD Cyclingin kokoava voima ja sydän, hauskakin. Äitikin epäili Pasista tulevan aikuisena pastori, kun oli pienenä niin kova saarnaamaan. Puheliaaksi Pasi ei tunnista olleensa koulussa lapsena ja nuorena. Silloin kiinnosti vain kaikkensa antaminen urheilulle ja hiihtoporukoissa pyöriminen, siellä puhetta on kuitenkin aina riittänyt.
”Vaikea kuvitella elämää ilman urheilua. En tee tätä tuloksia varten, vaan siksi että tykkään harjoittelusta. Se antaa sisältöä ja rytmiä elämään. Ja nämä kaikki urheiluporukat… niissä mä olen kotona.”
Hiihtokilometrit täynnä? Kyllä, kiitos.
Vuori hiihtää nykyisin lähinnä tyttärensä kanssa.
”Yritin kerran näyttää miten vedetään. Kilometrin jälkeen oli selvää: ei ole edes muistoa jäljellä.”
Mutta maisemien katselu ja lasten kanssa hiihtäminen, se vielä maistuu.