Lari Lindholm

Lari Lindholmille (s. 1996) pyöräilykipinä pidempiin lenkkeihin tuli noin 12-vuotiaana Larin poljettua BMX:llä 100 kilometriä päivän aikana. Lari viihtyi pyörän selässä niin hyvin, että hän oli harvinainen näky kotona koulun jälkeen. Mitä nyt joskus ruoka-aikoina tuli pöytään. Pyöräilyn ohella salibandy ja jääkiekko olivat lapsena ja ovat edelleen lempioheislajeja. Teini-ikäisenä Lari vaihtoi BMX-pyörän maastopyörän kautta cycloon. Porukkalenkit tulivat kuvioon vuonna 2011 ja vauhdin nälkä ajoi ensimmäisen maantiepyörän ostoon seuraavana kesänä.

Intoa Larilla riitti niin paljon, että kokeneemmat kuskit rauhoittelivat, ettei koko matkaa tarvitse vetää parijonon keulilla. Myöskään puhjenneilta kumeilta ei ensimmäisenä maantiepyöräkesänä säästytty ja muutaman kerran tuli soitto silloisille huoltojoukoille eli isälle tulla hakemaan Nurmijärven liepeiltä. Perhe aluksi ihmetteli uudenlaista ryhtiliikettä harjoittelun suhteen, mutta vuosien varrella ovat tottuneet aktiiviseen harjoitteluun. Palkintona ennen koulun alkua tehdyistä lenkeistä ja aktiivisesta harjoittelusta niin vapaa-ajalla kuin koulussa, Lari sai 9.-luokalla koko koulun Vuoden urheilija -tunnustuksen.

Porukkalenkeistä luonnollinen jatkumo kilpailuhenkiselle Larille oli seuraan hakeutuminen. Ensimmäisen kerran maaliviiva ylittyi numerolappu selässä Bianchi Cupissa Nurmijärvellä vuonna 2013. Siitä lähtien kesän kalenteria ovat rytmittäneet eri kisat. Kesällä 2018 Lari voitti ensimmäistä kertaa kaksi kilpailua kategoria 2 -sarjassa, Porvoon Ajot sekä Tavastia 3D:n lauantain maantie-etapin. Hyvien onnistumisien ja kehitysaskeleiden jälkeen Lari nousee ajamaan tulevalla kaudella Elitessä.

Pian alkavalle kaudelle Lari asettaa tavoitteikseen nousta palkintopallille ainakin kerran ja oppia joukkueajoa paremmin. Lähellä sydäntä ovat IBD-tietouden levittäminen sekä terveellisten elämäntapojen ja pyöräilyn ilosanoman edistäminen.