Porvoon ajot pitävät vuodesta toiseensa paikkaansa Suomen suurimpana maantieajojen klassikkona, mihin on varsin painavat syyt. Tänä vuonna jo 89. kerran järjestetty kilpailu yhdessä yleensä viikkoa myöhemmin järjestettyjen SM-kilpailujen kanssa houkuttelee yleensä kaikki ulkomaillakin ajavat ammattilaiset ja amatöörit takaisin kotimaahan edes parin kilpailun ajaksi.
M Elite: Kovassa kyydissä viidenneksi
Tälläkin kertaa saimme nauttia miesten eliteluokassa 173,5 km pitkästä reitistä 118 ilmoittautuneen kuljettajan kera. Kuskeihin sisältyivät koko alkukauden kotimaisia kisoja tahkoneiden ukkojen lisäksi vanhaa ja uutta verta ulkomailta.
Viivalla olivat siis myös TWD-Länkenin ulkomaankomennuksella olevat, Matti Mannisen norjalaistiimi Fixit.no:sta, CCH:ta kotimaassa edustava Matti Helminen Belgian ympyröistä ja kokonaiset joukkueet Stockholm CK Ruotsista, West-Frisia Hollannista, Otepään urheilulukion kovat juniriot Virosta sekä jo monista kisoista tutuksi tulleet Velosporttia Suomessa edustavat kovat venäläisjuniorit.
IBD Cyclingin tiimi vastasi sotahuutoon marssittamalla lähtöruutuun koko tiimin toipilas-Jan:ia lukuunottamatta: Olli, Micke, Eero, Niki, Anders, Antti, Anssi, Simo – sekä ensimmäistä kertaa elitevauhtia kokeileva Jussi Makkonen.
”Näin sen koin” – Niki kertoo:
Koko materiaali tulikin heti kisan alusta tarpeeseen. Alun taktiikkapalaverissa oltiin uumoiltu, että tyypilliseen tapaan Porvoossa isohko hatka irtoaa aikaisessa vaiheessa ja myöhemmin ennakkosuosikkeja siltaa lisää kärkeen. Lähdimme siis aktiivisesti ajamaan keulan tuntumassa ja olimme koko ajan tilanteen tasalla – yhtään vaarallista ryhmää ei missään vaiheessa päässyt irtoamaan ilman meidän kuskeja.
”Kahdeksan miehen hatka oli muodostunut.”
Varsinainen kisan kulun määrittelevä irtiotto lähtikin vasta, kun 120 kilometriä oli ajettu poikkeuksellisen kovalla 43,5 km/h keskinopeudella ja jatkuvien iskujen värittämänä. Kerkkoon ja kaupungin välisellä osuudella yksittäisiä kuskeja irtosi pääjoukon keulasta, mukaan lukien meidän Eero. Itse olin pääjoukon keulassa seuraamassa tilanteen kehittymistä. Viimeisen aloitteen teki Helmisen Masa, ja emmin hetken, mutta iskin kuitenkin perään, ja pian kahdeksan miehen hatka oli muodostunut.
Koostumus näytti heti lupaavalta, kaikki oikeat tiimit olivat edustettuina: Minä ja Eero IBD:stä, Nils Penton Stockholm CK:sta, Sebastiaan Pot West-Frisiasta, Aleksi Hänninen TWL:stä, Lauri Seppä GIF-Chebicistä, Matti Helminen CCH:sta ja Trond Larsen IK32:sta. Ainoa mikä mietitytti hetken oli TWL:n heikko edustus, johon he eivät yleensä tyydy, mutta toisaalta ajattelin, että pahimmassa tapauksessa TWL käyttää hyviä jalkoja hatkan kiinniajoon, samalla kun meidän loput miehet peesailevat.
”Taktikointi tuntui alkavan saman tien.”
Peesailua sen sijaan en olisi jaksanut katsoa hatkakumppaneilta, mutta taktikointi tuntui alkavan heti saman tien, vaikka maaliin olikin 55 kilometriä matkaa. Aikaero pääjoukkoon pyöri minuutin tuntumassa, ja hatka olisi kyllä ajettu kiinni, jos pääjoukossa olisi yhtään vetoon ruvettu. Kuulemani mukaan ajamista sen sijaan värittivät Matti Mannisen ja TWL:n välinen hännänvetoleikki.
Vakavia ratkaisuyrityksiä ei hatkan kesken nähty ennen kuin vasta kahdelle viimeiselle pikkukierrokselle lähdettäessä, kun maalimäkeen iskettiin ja hatka hajosi kahdeksi ryhmäksi. Jälkimmäiseen kolmikkoon jäi Sepän ja Hännisen lisäksi meidän Eero, joka sai nyt maksaa hintaa 160 ensimmäisen kilometrin äärettömän vahvasta ja aktiivisesta ajosta. Suurin yllätys tässä vaiheessa oli TWL:n korttitalon leviäminen Hännisen tippumisen muodossa. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.
”Tästä hetkestä alkoi oma selviytymistaisteluni.”
Itse onnistuin roikkumaan kärkiviisikossa mukulakiviosuuden ja pysymään peesissä myös Jernbölentielle kiihdytettäessä. Tästä hetkestä alkoi oma selviytymistaisteluni, jossa yritin kaikilla mahdollisilla keinoilla tehdä niin vähän hommia kuin mahdollista, että selviäisin viisikossa maaliin ja loppuratkaisuun asti.
Kun hollantilainen Sebastiaan Pot irtosi pari kilometriä ennen maalia, tiputti ruotsalaisen Pentonin suoraan vetoon, ja ajoi selvään voittoon soolona, ei minulla ollut takaa-ajoon enää mitään annettavaa. Eikä ollut sen puoleen enää loppukirissäkään, jossa olisi nyt pitänyt edes Helmisen Masa voittaa, mutta ei ollut edes sen vertaa jaloissa voimia jäljellä.
Lopputulos viides, jota Eero vielä upeasti täydensi ajamalla seitsemänneksi. Näihin tuloksiin Porvoon ajoista on syytä olla tyytyväinen, mutta nälkä kasvaa syödessä ja ensi kaudella lähdetään vielä parantamaan, niin että IBD Cycling seisoo palkintopallilla eikä sen vieressä kukitettavana.
N Elite: Viides sija myös naisissa!
”Näin sen koin” – Ulla kertoo:
Osallistuin ensimmäistä kertaa Porvoon Ajoihin ja täytyy kyllä sanoa, että oli hieno kokemus ajaa Suomen legendaarisimmassa maantiekilpailussa. Jo 89. kertaa järjestetyt ajot keräsivät taas kerran lähes koko Suomen parhaimmiston lähtöviivalle niin miehissä kuin naisissakin. Miesten kisan teki kiinnostavaksi myös ulkomailta asti tulleet kuskit. Matkan varrelle sekä maalialueelle oli kokoontunut mukava määrä katsojia. Sellaisissa puitteissa on huikeaa ajaa kisaa!
Naisten Eliten starttiin lähti 20 kuskia. Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Matkana 63 km kolmena kierroksena kiertäen Porvoon ympäristöä. Muutama ihan kunnon mäkikin löytyi reitiltä, jossa irtiottoja yritettiin joka kierroksella. Meistä IBD:n naiskuskeista matkaan lähtivät lisäkseni Jokion Kati, Jorosen Hanna ja Siimeksen Paula.
”Heti aluksi sai ottaa kunnon spurtin ettei jäänyt kisasta ihan rannalle.”
Kisa lähti omalta osaltani vähän hassusti käyntiin. Jostain syystä en saanut klossia startissa heti kiinni ja porukka pääsi hieman karkuun. Heti aluksi sai siis ottaa kunnon spurtin ettei jäänyt kisasta ihan rannalle. Alkumatkasta tiimikaveri Kati kävi moneen otteeseen kärjessä pitämässä vauhtia yllä. Harmittavasti Katille sattui rengasrikko jo kisan alkuvaiheilla ja hän joutikin sitten jättämään kisan kesken.
Toni&Toni/IK32:n naiset pitivät huolta vauhdista ja varsinkin irtiottoyrityksistä. Heidi Ongerin lisäksi Antonia Gröndahl ja Minna-Maria Kangas iskivät Porvoon seudun mäkiin vauhdilla. Nämä nykäisyt tuottivat sen, että ajoryhmä rakoili ja osa putosikin jo ekalla kierroksella kyydistä.
”Kalusto oli kovilla.”
Oma ajoni sujui hyvin. Oikeastaan vasta toisella kierroksella kroppani heräsi paremmin kisamoodiin ja kävin myös kärjessä pitämässä vauhtia. Valitettavasti sen kierroksen aikana tiimikaverilleni Hannalle sattui myös rengasrikko ja hän joutui keskeyttämään. Kalusto oli kovilla Porvoon Ajoissa. Reitille mahtui jonkin verran reikiä ja pari mukulakivikohtaa, jotka olivat alamäessä, johon mentiin vauhdilla. Tämä ehkä osasyy joihinkin rengasrikkoihin.
Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä vauhti ei ollut enää yhtä kova kuin kahdella ekalla kierroksella. Silti kilpailun kokonaiskeskinopeudeksi tuli yli 35 km/h. Viimeinen ylämäki oli varmasti jokaiselle ajajalle tiedossa, että siellä ratkaisuja yritettäisiin. Mäen päällä taisi Antonia Gröndahl lisätä vauhtia, ja siitä alkoi kiihdytys kohti maalia. Loppu olikin yllättävän haastavaa, kun monta tiukkaa mutkaa ja liikenteenjakajia oli edessä. Itse en onnistunut niitä parhaalla mahdollisella tavalla ajamaan ja hieman jäin parhaista asetelmista.
Kiri maalimäkeen kyllä aukesi mukavasti ja pääsin pungertamaan Rosa Törmäsen vierellä maalilinjan yli. Rosa neljäs, minä viides, joka on kyllä hieno saavutus näinkin legendaarisessa kilpailussa ja kovassa seurassa. Voiton vei Minna-Maria Kangas, toiseksi ajoi Pia Pensaari ja kolmanneksi Suvi Kangaskokko.
Kuva: Jari Birling