Tuli käytyä toista kertaa elämässä Gran Canarialla. Tarkempana osoitteena Playa del Ingles. Avovaimon kanssa saatiin aikataulut ensimmäistä kertaa osumaan peräti viikon yhteiselle reissulle. Kyllähän se meidän kohdalla luonnollisesti urheilun parissa menikin. Aloitin itse reissussa harjoittelun uudelleen pienen tauon jälkeen. Pitkän kauden jälkeen on hyvä aina ottaa hiukan totaalilepoakin. Tällä reissulla ei ollut sitten enää yhtään huilipäivää. Eikä haitannut 🙂
Viikon reissuun otettiin omat maantiepyörät mukaan, jotta päästiin nauttimaan saaren kauneudesta parhaalla mahdollisella tavalla. Mukana oli myös uusi märkäpukuni johon hain tuntumaa sekä altaasta että merestä. Maamme kovin naistriathlonisti Kaisa Lehtonen oli saarella kolme viikkoa, joista pari päivää meidän kanssamme samaan aikaan, joten käytiin parit uintitreenit vetämässä hänen kanssaan yhdessä. Sparrausta kenties molemmin puolin 🙂
Jouduin lätkäkauden loppuvaiheilla jälleen turvautumaan kortisoniin sairauteni akuutinvaiheen alkaessa uudelleen. Sopivasti juuri tätä kirjoittaessani kuuri on päättynyt. Reissussa siis söin vielä pientä annosta ja nyt sitten toivotaan kädet ristissä että ei tarvitse enää turvautua kuin peruslääkitykseen joka on toki kokoajan päällä. Olo on kaikesta huolimatta hyvä tällä hetkellä ja pyöräkin tuntui liikkuvan entiseen malliin. Kaikki aihiot ovat siis jälleen hyvään kesäkauteen, joka antaa valmiudet tulevaan. Sairauttani en aio käyttää tekosyynä ja parhaani teen jotta mies on taas ensi kaudella kunnossa.
Las Palmasin saarella, missä olimme on aivan mielettömän hienoa liikkua. On helppo laittaa lenkkarit jalkaan ja juosta rannalla. Uimaan pääsee sekä altaaseen että mereen. Pyöräily on varmasti suosituin liikuntamuoto sillä saaren vuoret ovat aivan upeita. Nousuja on uskomattoman hienoa ajaa yksin tai yhdessä.
Viikkoon mahtui omalta osaltani paljon erilaista harjoittelua joskin pääpaino oli pyöräilyssä ja uinnissa. Pk-kausi on nyt luonnollisesti menossa mutta nousuissa syke oli väkisinkin vähintään vk-alueella. En antanut tämän tällä kertaa haitata menoa koska en voinut jättää mahdollisuutta käyttämättä. Oli pakko päästä vuorille 🙂 Kaiken muun harjoittelun sitten teinkin sykkeet alhaalla. Kerron seuraavassa hiukan nousuista joita ajoimme pyörällä viikon aikana.
Ayagaures (tiet GC-503-504):
Aloitimme hiukan ”kevyemmästä” noususta (tie GC-503) jonka nousimme jyrkemmältä mutta lyhyemmältä puolelta. Alku oli erittäin jyrkkää ja heti sai tunteen siitä miltä tuntuu kun etupyörä on oikeasti ylempänä kuin takapyörä. Samalla niin hirveeltä ja samalla niin ihanalta. Alkujyrkän jälkeen tuli hiukan loivempiakin osuuksia joissa tienpintakin parani alun hiukan röpelöstä. Itse nousu oli kohtuu lyhyt joten aivan punaiselle ei vielä menty. Nousun päältä avautui hienot maisemat ja huipulla olikin tuleva vapaa-ajan asuntomme myynnissä. Mökissä 700 neliötä ja hintapyyntö 2,9 milj. Katsoin passia ja totesin etunimeni olevan sopiva mutta sukunimi ei valitettavasti ollutkaan Selänne. Jätämme tämän hankinnan siis kirjaimellisesti tulevaisuuteen.
Lasku mäen toiselta puolelta (tie GC-504) tuli mukavasti alas ja sen laskettuamme totesimme yhteen ääneen, että oli hyvä ratkaisu nousta nimenomaan jyrkemmältä puolelta. Loivempi olisi ollut puuduttavampi. Tätä nousua voin suositella niille ketkä majailevat Playa del Inglesissa. Matka nousulle on lyhyt joten energiaa siirtymiseen ei juurikaan kulu ja vähän heikommallakin pyöräilykunnolla huippu on saavutettavissa nousi sitä sitten kummalta puolelta tahansa. Huippu on vain 440m korkeudessa. Tärkeää on muistaa ottaa juomaa ja enegiaa mukaan tarpeeksi sen lisäksi että välineet ovat kunnossa. Kevyehkö maantiepyörä tarpeeksi pienillä välityksillä (pikkukeskiö 34 tai 36 ja takana mielellään 28). Muuten voi tulla kovemmallakin tekijällä äitiä ikävä varsinkin kun mennään vielä vähän jyrkempiin nousuihin…
Soria (tie GC-505):
Ayagaures toimi sopivana lämmittelynä sillä Sorian nousua lähdin seuraavana päivänä ajamaan yksin ja tavoitteena päästä huipulle ilman pysähdyksiä. Olin käynyt aiemmin viikolla jyrkän nousun alkua hiukan maistelemassa ja nyt oli aika sen voittamiseen kokonaan. Soriaan johtava tie on aluksi todellista piilonousua jota ei huomaa kuin matkamittarin lukemasta. Tie tuntuu tasaiselta mutta jostain syystä pyörä ei vain liiku. Takaisinpäin viimeistään huomaa että on tosiaan noussut ylämäkeen kokoajan.
Muutama kilometri ennen jyrkkää ohitseni meni haipakkaa vauhtia eläkeiässä oleva mies. Totesin että joko kaveri on jäätävässä kunnossa tai sitten puuttuu täysin kunnioitus tulevaa nousua kohtaan. Ajettuani kilometrin jyrkkää kaveri tuli selkä edellä vastaan. Menin heittämällä ohi joka kertoo aika paljon kun omakin vauhti oli hyvinkin verkkainen 🙂
Sorian nousu oli jollain tavalla kyllä pahin koettelemus reissulla. 9km ja keskijyrkkyys 7,8%. Nousun aikana kun ei juuri tule mitään huilipätkiä vaan kun jyrkkä alkaa niin se käytännössä on melkein koko nousu jyrkkää. Jalat eivät myöskään olleet vielä tottuneet noin pitkään jyrkkään nousemista. Ennen viimeistä heikomman tienpinnan osuutta jouduin hetkeksi pysähtymään tavattuani risteyksessä norjalaisen perheen, jonka nuorehko mies lähti minun matkassani vielä ylös asti. Kaverilla oli varmasti -15kg painoetu minuun nähden joka on noissa nousuissa jo merkittävä. Hyvin pysyin kuitenkin huipulle asti peesissä mukana ja varmasti antoi lisätsemppiä kun en vaan halunnut pudota.. Norjalaiselle!
Huippu oli Garminin mittarin mukaan 871m meren pinnan yläpuolella. Kivat maisemat sieltä ainakin oli:)
Mogan (tiet GC-200 ja GC-605):
Sorian jälkeen pidin yhden välipäivän pyöräilystä käyttäen sen uintiin. Näin sain tuoreen jalan taas reissun viimeiselle päivälle jossa tarkoituksena oli nousta kaksi kovaa nousua. Moganin kylästä johtaa loiva tie ylös risteykseen josta haarautuu kaksi jyrkkää nousua. Päätimme yhdessä jatkaa GC-200 ajamista, hiukan loivemman nousun. Tässä nousussa tulee myös ”helpottava” pieni lasku välissä, joka toki toimii takaisinpäin nousuna. Pääsimme rauhallisella vauhdinjaolla huipulle asti ilman pysähdyksiä. Laskimme takaisin nopeasti pysähtyäksemme matkalla pieneen paikalliseen mehubaariin. Siitä juomapullot täyteen, hedelmää ja smoothieta naamaan. Vaikka lämpötila oli koko viikon ihanteellinen 20-25 astetta, eikä kylmä tullutkaan, niin laskuissa viima on välillä sen verran kova että pienen nousun alkaminen ennen loppulaskua jopa helpotti tällä kertaa 🙂
Pääsimme takaisin risteykseen josta nousu haarautui tielle GC-605. Päätin että lähden yksin taistelemaan vielä tämän reissun viimeisen kohti huippua. Tämä viimeinen oli ehkä kaikista nautinnollisin. Se oli kovin reissun nousuista mutta näköala, tienpinta, luonnonläheisyys oli jotain niin hienoa, että vaikka syke oli kokoajan anakynnyksellä tai sen yli niin silti mies oli yhtä hymyä koko nousun. Tuon saman sykkeen kun laittaa kuntopyörän päälle niin on valmis lopettamaan viiden minuutin jälkeen. Pääsin tasanteelle joka oli 970m korkeudella. Tämän jälkeen nousu olisi vielä jatkunut aina 1300m asti mutta päätin lähteä takaisin kohti hotellia. Olin yksin matkassa ja juomat alkoivat uhkaavasti ehtyä joten näin viisaammaksi tämän ratkaisun.
Lopulta pyörä liikkui viimeisenä päivänä n.4tuntia 30min ja 86km. Keskinopeus oli elämäni hitain ja kilometrejäkin tuli vähän mutta se selittynee reitin profiililla. Sen sijaan näin hauskaa ei ole ikinä pyörän päällä ollut ja hauskaa on muuten ollut aiemminkin!
Kaikki nousut olivat ainutkertaisen hienoja mutta Moganin jälkimmäinen nousu (tie GC-605) jäi niin poikkeuksellisella tavalla mieleen, että se on sellainen jonka toivoisin jokaisen ihmisen kokevan ainakin kerran elämässään. On suuri sääli, että niin harva ymmärtää noita nousuja käydä pyörällä ajamassa. Aika paljon enemmän saa irti reissustaan kun jättää edes yhden löhöilypäivän pois ja käy vaikka pyöräliikkeestä vuokraamassa pyörän ja lähtee ihailemaan edes maisemia. Tulee tehtyä liikuntasuoritus ja koettua mahdollisesti jotain sellaista mitä ei koskaan elämässään unohda! Jonkun verran saa myös lisää ymmärrystä mistä on kysymys Girossa, Tourissa ja Vueltassa. Tuollaiset nousut pyyhkästään välipalaksi siellä 🙂
Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Minun mielestäni jokainen ihminen on Moganin arvoinen!
Ramu