Tavastia 4 Days 25.-28.5.2017

Nelipäiväinen viisietappinen Tavastia 4 Days maantiepyöräilyn etappikilpailu ajettiin torstaista sunnuntaihin Kanta-Hämeen alueella. Kilpailu oli menestys IBD Cyclingille, sillä miesten eliteluokassa irtosi kilpailun kokonaisvoitto, ja sekä miehissä että naisissa veimme viimeisen päivän etapin.

Kilpailut alkoivat helatorstaina 3 km prologilla sekä 15 km joukkue aika-ajolla. Perjantai-iltana oli vuorossa korttelietappi Riihimäen varuskunnan alueella ja viikonloppuna kaksi maantiekisaa Hikiällä.

M Elite: Kirimiesten kamppailu kärkisijasta

IBD Cycling oli kärjen tuntumassa heti ensimmäisistä etapeista lähtien, ja Mikael Turunen varmisti viimeisellä etapilla kokonaiskilpailun voiton seuran nimiin.

Torstaina ajettu prologi ja joukkueaika-ajo nostivat heti viisi IBD Cyclingin kuskia kymmenen parhaan joukkoon kokonaiskilpailussa, ja joukkueaika-ajossa tiimi ajoi myös nopeimman ajan.

Kolmannella etapilla perjantain korttelikilpailussa Järvenpään Pyöräilijöiden Tuomas Ratilainen karkasi muilta etappivoittoon, mutta IBD Cyclingin Mikael Turunen vei pääjoukon loppukirin sijoittuen näin etapilla toiseksi ja kiilaten siten myös kokonaiskisan johtoon.

Elitejoukkueemme Niki Birling ei tällä kertaa ollut itse mukana kisailemassa, mutta seurasi korttelikisaa tarkasti reitin varrelta:

”Riihimäen varuskunta-alueella ajettu korttelikisa tarjosi mielenkiintoisen reitin sekä ajajille että katsojille. Reitin eteläpäässä oleva pitkä ja loppua kohti jyrkkenevä mäki repi porukkaa kisan mittaan palasiksi ja mutkaiset pätkät tarjosivat yksinäiselle karkulaiselle mahdollisuuden. JäPyn Ratilainen käytti tämän edukseen hienosti ja näytti jo, että saattaisi siirtyä johtajan paitaan. Pääjoukko kuitenkin ajoi viimeisen kierroksen todella kovaa meidän Eeron johdolla ajaen eroa 30 sekuntia kiinni. Micke onnistui kierroksen loppupuolella liimautumaan myöhäistä irtiottoa yrittävän Kantolan peesiin ja kiriä lopussa ohi johtajan paitaan”, Niki summaa.

”Itse yritin olla jätkille niin paljon hyödyksi kuin mahdollista. Kellotin aikoja karkulaisten ja pääjoukon välille ja koitin ytimekkäästi vihjata, mitkä olisivat vaikutukset kokonaiskilpailulle. Pääjoukosta tippuneille kilpailijoille aikaerojen huutaminen saattoi myös sisältää hieman kevyttä kenttäpottuilua, kun kerrankin sai itse kyttäillä kisaa pientareen puolelta. Kukaan ei tuntunut loukkaantuvan, toivottavasti!”, Niki myhäilee.

Lauantain maantie-etapilla Turunen säilytti johtoasemansa, kun etappi päättyi massakiriin, jossa Turunen sijoittui toiseksi. Hyvityssekuntien turvin Turunen johti kokonaiskisaa yhdeksällä sekunnilla perässään Johan Nordlund (Racebike-Focus) ja Trond Larsen (Team Larunpyörä Cervélo).

Myös sunnuntain viimeinen maantie-etappi päättyi pääjoukon kiriin, jossa Turunen kruunasi kilpailun kokonaisvoittonsa kirimällä myös etappivoittoon.

N Elite: ”Tuplavoitto IBD:lle oli totta!”

IBD Cyclingin naisista mukana kisailemassa olivat kaikilla etapeilla Ulla Affolter ja Kati Jokio. Lisäksi erillisiin etappeihin osallistuivat Heli Hakala, Hanna Joronen, Paula Siimes sekä Sanna Karjalainen.

Joukkuetempo jäi erityisesti naisten mieleen, sillä se on harvinaista herkkua täällä Suomessa. Ullan, Katin ja Helin muodostama joukkue toimi hyvin yhteen ottaen huomioon sen, että vain kerran naiset kerkisivät harjoitella joukkueajamista noin viikko ennen kisaa. Joukkue pysyi hyvin kasassa ja varsinkin Helin vahva ajaminen siivitti joukkueen menoa! Sijoitus oli toinen.

”Kortteliajo tarjosi kuskeille kunnollisen haasteen aikamoisella ylämäellään.”

Kolmas etappi eli kortteliajo Riihimäen varuskunnan alueella tarjosi kuskeille kunnollisen haasteen aikamoisella ylämäellään. Korttelimäkeä ei etukäteen päästy edes googlaamaan, koska se sijaitsee aseellisesti vartioidulla alueella varuskunnassa. Startissa olivat Ulla sekä Kati. Kisaa ajettiin 45 min, ja siinä ajassa ehti moneen otteeseen tiukkaan mäkeen. Ullan ajo sujui vahvasti, ja hän ottikin kisan ohjat käsiinsä jo parin kierroksen jälkeen pitäen vauhtia yllä.

“Ajo tuntui helpolta ja mäki nousi kivasti, joten halusin pitää reipasta vauhtia yllä ja katsoa miten muut tulevat mukana. Eipä siellä muitakaan vetohalukkaita oikein ollut”, kertaa Ulla korttelin kulkua.

Ullan veto pitikin melkein loppuun asti. Hiekkaosuudella pääsivät Pia Pensaari (TVC) ja Anna-Maria Jäpölä (PoTa) ohi, ja lopussa oli loivaa alamäkeä, joten kisa ratkesi sitten siihen. Ulla kiri joka tapauksessa mainiosti etapin kolmanneksi.

”Onneksi kalusto kesti.”

Lauantaiselle 76 km:lle starttasivat Katin ja Ullan lisäksi myös Paula ja Hanna. Tiimi ajoi hyvin ja kisa rullasikin pitkälti IBD:n tekemin rykäisyin – töitä siis tehtiin. Hanna oli vahva ylämäissä ja Paula osallistui myös vetämiseen ja tiimikavereiden auttamiseen.

Etappiin kuului kolme kertaa ajettava kahdeksan kilometrin pituinen lenkki, joka sisälsi lähes 3 km pituisen hiekkatieosuuden, joka vaati omanlaista ajoaan. Onneksi kalusto kesti eikä renkaita mennyt rikki. Katille tuli valitettavasti ketjuongelma kuoppaisella tieosuudella, ja hän putosikin sitten pääjoukon kyydistä.

Etapin ratkaisu jäi loppukirin varaan. Siinä Ullan onnistui kiriä Pensaaren ja Jäpölän vanavedessä kolmanneksi. Hannan kiri irtosi myös mukavasti tuottaen sijoituksen kuusi.

”Ajohalut olivat kaikilla kohdillaan.”

Sunnuntaina naisia odotti 68 km:n viides etappi. Matkaan starttasivat Ulla, Kati, Hanna ja Sanna. Tiimi elätteli toiveita, että Ulla saataisiin vielä nostettua kokonaiskisan kolmanneksi ja ajohalut olivat kaikilla kohdillaan. Taktiikkana oli, että Ulla jättäisi vetohommat tässä kisassa vähemmälle.

Porukka pysyi yhtenä aina toiselle kierrokselle asti, kunnes noin 20-15 km ennen maalia tuli irtiotto, johon Ulla ehti mukaan. Vuorovedoin pidettiin vauhtia viiden naisen voimin yllä. Pari Cat 3:n ajajaa pääsi tähän hatkaan myös liittymään.

”Vain muutama kilometri ennen maalia Ulla tunsi kopauksen olkapäillään.”

Vain muutama kilometri ennen maalia Ulla tunsi kopauksen olkapäillään. Se oli tiimikaveri Kati, joka ilmoitti näin saaneensa hatkan kiinni. Mahtava kiinniajo Katilta!

Tämäkin kisa tulisi ratkeamaan loppukirissä. Paikkoja alettin hakea ja noin 200 m ennen maalia kirit aukesivat. Pensaari on tunnettu kovasta kiristään, mutta IBD:n naisilla oli tänään oiva kirijalka – ja niin Ulla kiri voittajaksi Kati kintereillään. Tuplavoitto IBD:lle oli totta!

Kaiken kaikkiaan kyseessä oli hieno viikonloppu naisille. Monta kovaa starttia ja komeita tuloksia sekä mahtavaa osallistumista ja tiimiajoa kaikilta. Ja mikä kaikkein parasta – hyvä henki on tässä tiimissä päällä!